Olemme kotikadun www-kehityksen kumppani
Olemme toimineet Kotikadun www-kehityksen kumppanina Kotikadun alkumetreistä lähtien. Uudistimme sivuston samalla kun Kh-Kiinteistöpalveluista tuli Kotikatu keväällä 2019. Uudistuksen jälkeen olemme kehittäneet sivustoa ja siihen linkittyviä palveluita aktiivisesti.
Kuinka olemme auttaneet?
- Konseptisuunnittelu
- Rakennesuunnittelu
- Käyttöliittymäsuunnittelu
- Tekniset toteutukset
- Taustajärjestelmien integraatiot
- Hakukoneoptimointi
- Tekninen ylläpito
- Analytiikan konfiguroinnit
- Data Studio -näkymät
Nopeasti tuotantoon
Kotikadun sivusto rakennettiin pikaisella aikataululla. Koska olimme toteuttaneet Kotikadun edeltäjän Kh-kiinteistöpalveluiden sivuston, oli toimiala ja sivustolle asetettavat vaatimukset jokseenkin tuttuja. Uudistuksen yhteydessä saimme myös vietyä eteenpäin niitä kehityskohteita, jotka olivat Kh-Kiinteistöpalveluiden sivustolla ajan kuluessa ilmaantuneet.
Tiukasta aikataulusta huolimatta, sivusto saatiin julkaisuvalmiiksi ennen nimenvaihdoksen lanseerausta.
Uudistuksen tavoitteita
Uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita olivat:
- Viestiminen nimenvaihdoksesta
- Kotikadun brändin esilletuonti
- Orgaanisen hakukonenäkyvyyden parantaminen
- Kotikatuun sulautuvien huoltoyhtiöiden orgaanisen hakukonenäkyvyyden säilyttäminen ja nimenvaihdoksesta viestiminen asiakkaan suuntaan
- Palveluiden esittelyt
- Verkkosivusto liidienhankintakanavaksi
- Integraatiot taustajärjestelmiin
Sivuston julkaisualustaksi valikoitui WordPress.
Jatkuvaa kehittämistä
Tiukan aikataulun uudistusprojektin jälkeen, olemme siirtyneet tilaan jossa sivustoa ja muita sähköisiä palveluita kehitetään jatkuvalla mallilla. Potentiaaliset kehityskohteet tulevat esille sivuston käytön aktiivisella seurannalla sekä markkinoinnin tarpeina.
Uudistuksen jälkeen
Kotikatuun sulautuneiden huoltoliikkeiden orgaaninen hakukonenäkyvyys on saatu säilymään ennallaan ja käyttäjät ovat löytäneet huoltoyksikköjen yhteystiedot sekä kanavat huoltopynnön ja muuttoilmoituksen tekemiseen.
Uudistuksen yhteydessä kiinnitettiin myös huomiota sivuston käytettävyyteen. Huoltopyynnön ja muuttoilmoituksen jättämisestä on tullut entistä vaivattomampaa ja niitä tehdään verkossa enemmän kuin ennen uudistusta. Myös sivustolta tulevien liidien määrä on kasvanut merkittävästi.
”Jukka tiimeineen heittäytyy todella hienosti asiakkaan maailmaan ja tekee yhteistyötä suurella sydämellä. Reagointinopeus on ensiluokkaista ja kaikki kinkkisetkin kysymykset on saatu selviteltyä mallikkaasti. Pidän erityisesti siitä, että Jukalta tulee ideoita sivuston kehittämiseksi ilman, että niitä erikseen pyydän.”
Tiia Suontausta, Markkinointi- ja viestintäpäällikkö